Twigle Lord of Akidon (AKI) * 28.01.2005 Kasvattaja Maarit Karhu, Mikkeli   Aki KoiraNetissä Akin MH-luonnekuvaus Näyttelyarvosteluja

AKI TULI TALOON

Tammikuun lopussa 2005 oli Twigle-kenneliin Mikkeliin syntynyt walesinspringerspanielipentuja, joita pääsimme katsomaan helmikuussa mökkireissullamme. Pentujen emä Pipari (Twigle Ivory Girl) sai meidät heti suloisella olemuksellaan ihastumaan rotuun, joten päätös juuri tämänrotuisen pennun ottamisesta ei ollut vaikea. Pitkin talvea sähköpostien vaihto kasvattaja Maaritin kanssa oli vilkasta ja ihastuimme Risto Reipas -nimisen urospennun vetoavaan katseeseen. Luonteenpiirteitäkin yritettiin saada selville, mutta kirjeitse ja kuvien perusteella se on tietysti vaikeaa.

Maarit päätyi myymään meille sitten Risto Reippaan. Pentu saapui kotiin pääsiäisenä ja sai nimen Aki. Pian saimme todeta, että Aki oli ensinimensä veroisesti tosiaan "reipas". Vauhtia riitti niin, että pentu sammui nukkumaan suoraan juoksusta niille sijoillensa. Pennun kasvettua sukkia, alushousuja ja hiusdonitseja (ja lenkeillä "törkymöykkyjen" maahan heittämiä tupakantumppeja!) alkoi kulkea vauhdilla Akin suuhun ja mahaan asti. Piti nielaista nopeasti, ettei mami vain ehtinyt siepata aarretta pois. Onneksi rakenteilla olevan talomme piha oli vapaasti kaivettavissa ja rakennusaidan vierellä oli hyvä juoksurata ja vahtipaikka haukkua aidan takana liikkuvia ihmisiä ja koiria, joten mahdollisuuksia energian purkuun oli. Kesäöisin mami istui usein terassilla odottamassa, kummasta päästä ahmittua tavaraa tulisi vihdoin ulos. Suolapallokin piti välillä ottaa avuksi.

Lonkat ja huomioita rodun jalostuksesta

Valitettavasti lonkkakuvauksen tulos oli huono - D-lonkat! Akin isä oli vain 1 v ja 4 kk vanha tullessaan tämän pentueen isäksi. Koiralla oli ensin kuvattu D/C-lonkat ja kuukauden päästä siitä C/C-lonkat. Akin kuvannut el.lääk.tri Per Axelson (jonka mielestä Akilla on E-lonkat) sanoi minulle osuvasti, etteivät lonkat uusintakuvauksista miksikään muutu, joten kyseenalaista on näiden koirien käyttö jalostukseen. Eihän se lonkkia yhtään paranna, jos jossakin asennossa tulee D-lonkat ja hieman toisessa asennossa on mahdollista saada C-lonkat. Ihmetyttää myös, että ylipäätään näin nuoria koiria käytetään. Yleensähän sairaudetkin ilmenevät vasta vähän myöhemmässä iässä, esim. kilpirauhasen vajaatoiminta, josta meillä on myös kokemusta. En tiedä, minkälaiset jalostustoimikunnan ohjeet olivat v. 2004, mutta oletan, että Akin vanhempien yhdistelmä oli hyväksytty. Tällä kirjoituksellani en mitenkään halua syyllistää Maaritia, Akin kasvattajaa, joka varmasti on ollut yhtä pahoillaan tämän pentueen huonoista lonkista kuin minäkin, enkä kyseenalaista ollenkaan, etteikö hän pyrkisi omalla jalostustyöllään terveisiin koiriin, vaan haluan tällä esimerkillä tuoda yleisesti ongelmaa esille.

Olen kiinnostunut seuraamaan omien koirieni vuoksi tämän rodun jalostusta ja kummastuttaa, että jatkuvasti osa syntyneistä pentueista ei täytä kaikilta osin jalostustoimikunnan asettamia vaatimuksia. Kaikkien kasvattajien pitäisi sitoutua noudattamaan jalostukselle sovittuja ohjeita, jos rotu aiotaan säilyttää terveenä ja elinvoimaisena. Kasvattajahan osoittaa piittaamattomuutta toiminnassaan, jos teettää pentuja ohjeista välittämättä. Metsästystaipumuksen mittaamistavasta voisi kyllä keskustella. Olen todennut näissä Akin ja Rudin taipumuskoeyrityksissä, että vaikka koiralla olisikin selvästi metsästystaipumus tallella, niin olosuhteet koejärjestelyissä voivat olla sellaiset, että koira ei sitten kuitenkaan monista eri syistä kokeesta välttämättä selviä. Meillä kumpikin koira hakee tehokkaasti ja iloisesti riistaa kotioloissa (asumme mäen juurella, jossa elelee paljon fasaaneja ja rusakkoja), mutta koejärjestelyissä haku tai joskus jopa jäljestys ei ole kuitenkaan onnistunut. Mittauksen tulokseen vaikuttavat siis ilmeisesti muut tekijät kuin varsinainen taipumus metsästystyöskentelyyn, jota pitäisi mitata. Tämä voi tietysti turhauttaa myös rodun kasvattajan, joka sitten lipeää esim. taipumuskoevaatimuksesta, kuten näyttää helposti käyvän, ja pentue ei täytä kaikilta osiltaan jalostustoimikunnan vaatimuksia. Welshit ovat herkkiä koiria.

Lonkat eivät toistaiseksi ole vaivanneet Akia mitenkään. Aki pyritään pitämään hyvässä lihaskunnossa ja painoa ei anneta kertyä liikaa. Aika näyttää, miten lonkkien kanssa selvitään. Nyt kun vertailukohtana on erittäin hyväliikkeinen Rudi, niin lonkkien vaikutuksen Akin liikkumisessa kyllä huomaa. Aki ei esim. koskaan ole ollut innokas hyppäämään. Hitaasti kävellessä myös näkee jäykän taka-askeleen, vaikka ravissa sitä ei huomaa. Löysälonkkaiseksi koiraksi Aki liikkuu kuitenkin hyvin.

Luonne ja persoonallisuus

Aki on stressitaipumuksestaan huolimatta pelkäämätön, hyvin oppivainen ja omalla laillaan iloisen rakastettava koira. Akia on todella ilo katsella, niin kaunisilmeinen hän on.

Aki hakee omat haliannoksensa ja läheisyyttä, vaikka vetäytyykin mielellään omaan rauhaansa, eikä välttämättä kiehnää koko ajan vieressä kuten Rudi tekee.

Kun ollaan lähdössä jonnekin tai odotetaan jotakin, Aki aloittaa maratonjuoksun pöydän ympäri siihen saakka, kunnes ovi aukeaa. Jos ei voi juosta pöydän ympäri, niin sitten Aki pyörii paikallaan. Ikä on rauhoittanut häntä joissakin asioissa, mutta perusmielentila on jotenkin "ylivirittynyt". Nukkuessaan Aki kyllä osaa rauhoittua ja hän hakeutuu mielellään hyvin rauhalliseen paikkaan levolle.

Ulkoilutuslenkeillä vastaantulevien koirien ohitukset ovat tuottaneet Akin kanssa vaikeuksia. Vesisuihku otettiin avuksi, jotta vastaantulevien koirien haukkumista ja kohti ryntäämistä saataisiin hillittyä. Suihkun jälkeen pitäisi kuitenkin nopeasti pystyä palkitsemaan. Tässä minulla on henkilökohtainen ongelma, kun en pysty koordinoimaan palkkiota niin nopeasti. Yhdellä kädellä kun on pidettävä mahdollisen ryntäyksen varalta koiraa melko tiukasti hihnasta kiinni ja toisessa kädessä on sitten suihkupurkki. Pitäisi olla kolmas käsi palkkaa varten! Mutta vesisuihkulla päästiin silti hyvään alkuun. Lihapullat ovat sittemmin osoittautuneet Akin kohdalla parhaimmaksi avuksi, mutta aina ei niitä ole mukana. Sitten suurin ongelma olemme tietysti me itse, isäntä ja emäntä, jotka emme jaksa ulkoiluttaa koiraa koko ajan kontaktia pitäen ja tiukasti sivulla, vaan päästämme koiran mieluusti vapaasti (=flexin päässä) kuljeskelemaan ja nuuskimaan ympäristöä ja näin sallimme omien ajatuksiemme virrata huolettomasti. Helsingissä ei ole luvallista ulkoiluttaa koiraa vapaasti muualla kuin koirapuistoissa, siksi vapaus on ollut paljon flexin päässä. Välillä annamme koirien juosta mäellä pallon tai fasaanien perässä, jos tuntemattomia koiria ei ole näkyvissä. Onneksi koiramme eivät ole olleet taipuvaisia karkailuun. Kesämökillä koirilla on mahdollisuus vapaaseen liikkumiseen ulkona.

Turhaa haukkumista pihalla on yritetty kitkeä vesisuihkuilla, herkuilla, sitruunapannalla, räminäpurkilla yms., mutta pääasiassa turhaan. Aluksi temput näyttävät tepsivän, mutta pitemmän päälle ei. Sitruunapanta sai aikaan sellaisen stressin, että ripuli tuli. Muuten Aki on ollut hauisjännevenähdystä lukuunottamatta terve.

Aki osoittaa herkästi, jos ei pidä jostakin tekemisestä, tarttumalla nopeasti ranteeseen tai esim. Rudia jalkaan. Koskaan hän ei ole Rudia (tai muita) vakavammin satuttanut, mutta ele on selvä. Näykkimisestä on toruttu ja se on kyllä auttanutkin. Tämä piirre hänessä oli jo pienenä pentuna. Toisaalta Aki murisee harvoin eikä ole perusluonteeltaan aggressiivinen, vaikka monet vieraat ihmiset näin haukkumisen perusteella päättelevät. Turha haukkuminen ja stressaantuminen ovat Akin huonoimmat ominaisuudet. Aki aloittaa nykyään joskus oven takaa tai häkkiin hurjan ärhentämisen Rudille. Tällöin ei kannata käsin tai jalalla mennä väliin, koska silloin Aki näykkää ranteeseen tai jalkaan kiinni (muutama kokemus on!). Esim. taitetulla lehdellä on hyvä siirtää Aki paikalta pois ja hän rauhoittuukin sitten nopeasti. Käskyt kaikuvat kiihtyneessä mielentilassa kuuroille korville. Onneksi Rudi tottelee näissä riitatilanteissa hyvin ja poistuu käskystä paikalta.

Aki on herkkä ottamaan kontaktia ja on siten yhteistyökykyinen. Aki tottelee käskyjäkin hyvin innokkaasti. Keskittyminen on yli-innokkuuden ja siitä johtuvan hänksläyksen vuoksi kuitenkin vaikeaa. Aamulehden hakeminen postilaatikolta on Akin homma, jonka Rudikin on kyllä oppinut. Aki osaa myös hakea isännälle kengät lenkkiä varten ja noutaa muutenkin tavaroita mielellään.

Rudi-veljeä Aki sieti alkuun tyynesti, mutta Rudin tultua murrosikään, kähinät alkoivat. Rudi on vahvempi vähän joka suhteessa ja siitä on sittemmin aiheutunut ongelmia. Valta-asemakysymys on koirien kesken ratkaisematta. Pyrimme nykyään suhtautumaan koiriin täysin tasa-arvoisesti. Pidemmän ajan kuluttua nähdään, kuinka koirat keskenään alkavat käyttäytyä. Rähinävaiheessa koiria on pidettävä erillään, mutta pyrkimys on, että ajan myötä yhdessäolo koko ajan lisääntyisi. Isäntä vie koirat yhdessä lenkille ja se onnistuu hyvin.

Vilkkaudestaan ja sosiaalisuudestaan huolimatta Aki ei ole kovin leikkisä. Vain uudet lelut kiinnostavat hetken ja ollessaan iloinen hän kantaa kenkiä paikasta toiseen. Palloa hän noutaa myös mielellään sekä vesilelua tai riistapukkia kesällä vedestä. Aki rakastaa uida kuten welshit yleensäkin. Kesämökillä pojat ovat kulkeneet vapaina pihapiirissä ja lähimetsässä. On nautinnollista katsella kauniiden koirien temmellystä ja juoksua siellä. Pillin puhallus tuo koirat kotiin, jos ne häviävät näköpiiristä. Aki tottelee pilliä hyvin. Rudikin on oppinut tulemaan pillin kuultuaan, mutta reagoi yleensä hitaammin kaikkiin käskyihin kovan ympäristökontrollin vuoksi (ensin pitää varmistella).

Akin naamataulu on ruvennut jo varhain vaalenemaan. Ensi merkit tulivat heti kolmivuotispäivän jälkeen. Akia luulee helposti ulkonäön perusteella vanhemmaksi kuin mitä hän on.

Näyttelyt

Aki kävi nuorempana muutamassa näyttelyssä ja menestyi kohtuullisen hyvin saaden sertinkin. Aki kantaa häntänsä kuitenkin niin tömäkästi kippurassa liikkuessaan, että se pilaa parhaimmat voittomahdollisuudet. Selkä on myös hieman jäykkä ja pituutta siinä saisi olla aavistus enemmän. Kasvattaja Maarit esitteli Akia muutamissa näyttelyissä ja sai siten meidätkin innostumaan tästä harrastuksesta. Näyttelyä varten koira tulee trimmattua siistiksi, se hyvä puoli siinä ainakin on. Maaritille kiitos trimmaustaidon opettamisesta! Tätä taitoa spanielien turkin hoidossa tarvitaan ja varsinkin Akin todella paksun turkin hoidossa.

Näyttelyissä on kiva nähdä muita welshien omistajia sekä heidän koiriansa, joita on oppinut matkan varrella tuntemaan. Fieldspanieleita täytyy myös aina tarkkailla, jos niitä vain on näkyvissä. Melko harvinaisiahan ne ovat.

Taipumuskoe

Aki on ottanut osaa kolmeen taipumuskokeeseen. Ensimmäinen tehtiin aivan kylmiltään harjoitusmielessä, kun mamillakaan ei ollut aavistusta, mitä siellä pitää tehdä. Vedestä haku sujui heti kuitenkin mallikkaasti.

Toisella kertaa tiesimme, mitä tuleman pitää ja jälkikin meni moitteettomasti. Hakuosuus sitten hylättiin, kun Aki keskittyi vain vahtimaan ja haukkumaan pyssymiestä. Tässä olisikin vihje kokeiden pitäjille. Tämähän on tiimityöskentelyä, joten koirankin pitäisi hyväksyä kaikki jäsenet, jotta suoritus voisi onnistua. Koiran pitäisi antaa tutustua ennen koesuoritusta kunnolla kaikkiin osapuoliin.

Aki ei todennäköisesti enää osallistu taipumuskokeeseen. Kotimäellä on rusakkoja ja runsaasti fasaaneja kuten yllä totesin, ja niitä Aki osaa hakea päivittäin ja lennättää fasaanit kaakattaen lentoon. Virallisia taipumuksia tähän työskentelyyn hänellä ei siis kuitenkaan kokeiden tultua hylätyiksi ole.